Yritystarina - Andritz - Savonlinnaan.fi

”Erinomaisen hyvä
toimintaympäristö meille!”

– Andritzin Savonlinnan yksikön johtajat

ANDRITZIN SAVONLINNAN YKSIKÖN JOHTAJILLA
ON MONTA SYYTÄ HYMYYN

Andritzin Savonlinnan yksikön historia Lypsyniemessä ulottuu yli sadan vuoden päähän. Jotain erityisen hyvää on paikassa siis oltava. Kävimme kysymässä Andritz Oy:n Senior Vice President Harri Qvintukselta ja Savonlinna Worksin toimitusjohtaja Simo Pylkkäseltä, mikä heitä savonlinnalaisena toimijana erityisesti hymyilyttää.

Ensimmäisenä keskustelussa nousee esille sijainti. Qvintus sanoo, että toimintaympäristö on yhtiön kannalta suorastaan ihanteellinen, sillä suurin osa suomalaisesta selluteollisuudesta löytyy 300 kilometrin säteellä Savonlinnasta.

– Mennäänpä pohjoiseen, itään, etelään tai länteen, niin siellä on asiakkaitamme, joiden kanssa olemme pystyneet kehittämään tuotantoa ympäristöystävällisempään ja energiatehokkaampaan suuntaan.

Pylkkänen lisää, että myös valmistuksen alihankkijoiden suhteen Savonlinna Worksin sijainti on hyvä.

– Lähiseudun yrityksissä on tarjolla osaamista, joka tuo meille valmistamiseen lisäarvoa. Mekään emme pärjää yksin.
Lisäarvoa Andritzin Savonlinnan yksikölle tuovat myös välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (XAMK) omistama Kuitulaboratorio ja kaupungin Teknologiapuisto Noheva.

– Noheva on edesauttanut uusien laiteratkaisujen saamista prosessipuolelle, ja kuitulaboratoriossa olemme voineet tehdä laboratoriotutkimusta. Yhteistyö molempien kanssa on meille äärettömän tärkeää, Qvintus korostaa.

”Mennäänpä pohjoiseen, itään, etelään tai länteen, niin siellä on asiakkaitamme, joiden kanssa olemme pystyneet kehittämään tuotantoa ympäristöystävällisempään ja
energiatehokkaampaan suuntaan.”

OSAAVAA TYÖVOIMAA SAADAAN LÄHELTÄ

Savonlinnalaiset yritysjohtajat ovat tyytyväisiä myös toimivaan oppilaitosyhteistyöhön, joka takaa osaavan työvoiman riittävyyden. XAMKista ja Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta saadaan suunnittelupuolelle insinöörejä ja ammattiopisto SAMIedusta puolestaan kone- ja tuotantotekniikan ammattimiehiä tuotantoon.

Pylkkänen sanoo, että yhteistyöhön ammattiopiston kanssa on panostettu viime vuosina huomattavasti. Konepajan tuotantotiloissa on muun muassa oppimissoluja, joita ammattiopisto voi hyödyntää. Pyrkimys on, että ammattikoulun opiskelijat tulisivat heti opintojensa alussa tutustumaan konepajan toimintaan viikoksi tai kahdeksi.

– On hyvä, että opiskelija näkee, mitä täällä tehdään ja mitä työskentely konepajassa vaatii. Tämä toiminta on lähentänyt meitä SAMIedun kanssa, ja tällä hetkellä meillä on peräti yksitoista oppisopimusopiskelijaa.

Konepajan johtaja korostaa Venäjän merkitystä työvoimareservinä. Hän sanoo, että Pietarin läheisyyttä tullaan hyödyntämään tulevaisuudessa enemmän.

– Pietarista on mahdollista saada ammattiosaajia nopeallakin varoitusajalla.

KAUPUNKI PANOSTAA KEHITYSTYÖHÖN

Qvintus nostaa esille lisäksi hyvän vuorovaikutussuhteen kaupungin kanssa. Hän sanoo, että molemmilla on yhteinen intressi pitää kaupunki elinvoimaisena.

– Olemme mielellämme mukana kehitystyössä, jonka tavoite on saada kaupunkiin ei vain teollisuuden, vaan muidenkin alojen työpaikkoja. Tässä kaupungin elinkeinoasioista vastaavat tekevät tänä päivänä hyvää työtä.
Hiljattain konepajan johdossa aloittanut Pylkkänen toteaa ilahtuneensa kaupungin aktiivisuudesta tiedottaa suunnitelmistaan heille päin.

– Erityisen hienoa on se, että kaupunki haluaa kuunnella alueen yritysten toiveita ja mitä ne tarvitsevat voidakseen kehittää toimintaansa.

Andritzin Savonlinnan yksikön johtajat hymyilevät muutoinkin kuin puhuessaan liiketoimintaympäristöstään. Qvintus ja Pylkkänen muistuttavat, että Saimaan ainutlaatuinen järviluonto tarjoaa upeat puitteet elämiseen koko perheelle.

– Vesielementti ja metsät sopivat monipuoliseen harrastamiseen. Samoin asuinpaikkoja löytyy jokaiseen makuun. Myös peruspalvelut toimivat hienosti, miehet summaavat.

”Ota yhteyttä niin selvitetään kuinka paljon yrityksesi voi saada tukea”

Yrityspalvelupäällikkö Juha Turtiainen
puh. +358 44 571 5853
juha.turtiainen@savonlinna.fi