Savonlinnalainen erikoiskalustevalmistaja Restamaster Oy yhdistää perinteiset puusepän taidot nykyaikaisiin materiaaleihin ja tekniikoihin ja toteuttaa erikoiskalustuksia mm. hotelleihin, ravintoloihin ja pääkonttoreihin.
Noin 20 henkilöä työllistävä yritys on jättänyt kädenjälkensä lukuisiin tunnettuihin tiloihin erityisesti suuremmissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingissä Restamasterin toteuttamia projekteja löytyy terasseilta design-hotelleihin sekä nimekkäisiin ravintoloihin.
Yritys on erikoistunut projekteihin, joissa puusepät toteuttavat arkkitehdin vision. Matka suunnittelijan piirustuksesta valmiiksi kalusteeksi vaatii monesti ongelmanratkaisukykyä ja vahvaa ammattiosaamista – valmiita ratkaisuja ei ole.
– Vaativissa projekteissa olemme vahvoja. Meillä on ajantasaiset koneet ja laitteet sekä ennen kaikkea monitaitoiset ja kokeneet työntekijät, sanoo toimitusjohtaja Jari Lamberg.
– Työntekijöiden on oltava moniosaajia. Toki osa erikoistuu tiettyyn asiaan, mutta tehtävää pitää pystyä vaihtamaan, kertoo tuotantopäällikkö Harri Lautiainen.
Restamasterin referenssiluottelo on kasvanut komeaksi vakuuttavan työnjäljen ansiosta. Myös aikatauluissa pysyminen on tärkeä osa hyvää mainetta.
– Meidän vahvuus on se, että jos jotain luvataan, se toteutetaan ja aikataulu pidetään, Lamberg toteaa.