Suomen johtavana kivipohjaisten rakennusmateriaalien valmistajana Rudus on aktiivinen toimija rakennusalan kehittämisessä. Rudus on mukana siellä missä rakennetaan: taloja, teitä, siltoja, pihoja… Toiminnan ytimen muodostavat valmisbetoni, betonituotteet, erilaiset kiviainekset, murskausurakointi ja kierrätys.
Millaisissa työtehtävissä Ruduksella toimitaan?
Antti Mönkkönen oli 12 vuotta sitten kesätöissä ”harjanvarressa betonielementtitehtaalla” ja jäikin sille tielle. Jo opiskellessaan tuotantotaloutta Tampereen teknillisessä yliopistossa tie toi Rudukselle. Ensin kesätöihin mylläriksi ja sitten betonitehtaan yhteyteen palvelukeskukseen. Opintojen lopputyö valmistui Rudukselle ja sen aiheena oli kuitubetoni ja sen laadun vakiointi.
Nyt Antti on toiminut Ruduksella valmisbetonin myyntipäällikkönä viitisen vuotta. Ruduksen betoniasemien verkosto on ihan omaa luokkaansa. Ja mitä enemmän asiakas pyytää, sitä enemmän annetaan. Ruduksen eri toimialojen yhteistyönä on mahdollisuus tarjota erittäin laaja tuotevalikoima sekä palvelut.
Ruduksen Kurikan betonituotetehtaan yhteishenki toi menestystä Betonituoteteollisuuden vuoden 2017 työturvallisuuskilpailussa. Kurikan tehdas sijoittui kilpailussa erittäin kovatasoiseen kärkikolmikkoon. Raadin mukaan Kurikan tehtaalla on työnjohdon ja työntekijöiden välillä poikkeuksellisen avoin ja saumaton yhteishenki työturvallisuuden vaalimisessa. Samainen yhteishenki näkyy kaikessa toiminnassa.
– Meillä on hyvin matala kynnys hallin ja toimiston välissä. Sosiaalitiloissa juodaan yhteiset aamu- ja iltapäiväkahvit. Siinä samalla puhutaan niin töistä kuin muistakin asioista, yksikön päällikkö Tapio Ojanperä kertoo.
– Meillä ei ole herroja eikä narreja, vaan olemme samaa porukkaa kaikki.
Hyvä yhteishenki näkyy myös tehtaan henkilöstön työtyytyväisyyskyselyn hyvinä tuloksina.
Maisemarakentaminen on tiimityötä
Onnistunut ja kestävä maisemarakentaminen vaatii koko ketjun yhteistoimintaa suunnittelusta rakennuttamiseen, urakointiin ja ylläpitoon. Materiaalintoimittaja on kaikkien osapuolten kumppani.
Ruduksen Tuusulan Sammonmäen betonituotetehtaalla maisematuotteiden parissa työskentelee tiivis tiimi: markkinointipäällikkö Iia Suikki ja asiakasryhmäpäällikkö Jaani Turunen ovat tehneet yhdessä työtä jo 17 vuotta.
Tiimin jäsenten osaaminen, kokemus ja vastuut täydentävät toisiaan.
– Me olemme osa Ruduksen valtakunnallista asiakaspalvelua ja Rudus Formento -tuotteiden markkinointia, Iia täsmentää.