Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Sosterin tavoitteena ei ole vain pysyä hoitotakuussa, vaan tarjota asiakkaille palvelut periaatteella ”jonottamatta hoitoon ja hoidosta kotiin”. Lyhentyneiden hoitoonpääsyaikojen ja hoitopolkujen lisäksi Sosterin strategian mukainen kehittämistyö toi myös finaalipaikan Lääkäriliiton laatupalkintokilpailussa.

Sosteri, manner-Suomen pienin sairaanhoitopiiri Itä-Savossa, oli vielä kolme vuotta sitten perinteisesti johdettu linjaorganisaatio, jossa olivat erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, sosiaalipalveluiden ja tukipalveluiden tulosalueet.

Toukokuusta 2016 lähtien Sosteria on voimakkaasti kehitetty linjaorganisaatiosta prosessijohdetuksi organisaatioksi, jossa toimintaa johdetaan kolmessa ydinprosessissa. Näitä ovat ”kiireellinen hoito”, ”kiireetön hoito” ja ”asumis- ja hoivapalvelut”.  Ydinprosesseissa palvelut ympäröivät asiakkaan linjasiiloista riippumatta. Visiona on ”jonomatta hoitoon ja hoidosta kotiin”.

– Asiakkaalle muutos näkyy lisääntyvänä henkilökohtaisena hyvinvointia. Kun esimerkiksi kivuista pääsee nopeammin eroon, hyvinvointi kasvaa. Toisaalta yhteiskunta säästää, kun sairauslomat ovat lyhyempiä, eivätkä ongelmat ehdi pitkittyä ja monimutkaistua, kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro sanoo.

Hoitopolut lyhentyneet kehittämistyön myötä

– Esimerkiksi rintasyövän hoitopolku on meillä lyhentynyt noin 50 vuorokaudesta 20 vuorokauteen, ja vastaavasti tekonivelpotilaan hoitopolku noin 190 vuorokaudesta 55 vuorokauteen. Asiakastyytyväisyyden tulos koko viime vuodelta oli 93,3, prosenttia, mikä on todella hyvä tulos. Koko henkilökunnallemme haluan sanoa lämpimät kiitokset tämän kaiken mahdollistamista! Peitsaro sanoo.

Tehty työ sai tunnustusta, kun Sosteri kisasi hienosti kolmen parhaan joukkoon Lääkäriliiton laatukilpailussa. Peitsaro pitää Sosterin finaalisijaa merkittävänä.

– Lääkäripäivät ovat merkittävä areena jakaa tekemäämme kehittämistyötä muiden alalla toimivien tietoon. Sosterin prosessijohtamisen taustalla on tarve tarjota asiakkaille viiveetön hoitoonpääsy ja kehittää nopeammat hoitopolut, eli viiveetön pääsy hoidosta pois.

Kehitystyö jatkuu edelleen

Henkilöstö on jatkossakin avainasemassa kehitystyössä.

– 270 sosterilaista on koulutettu prosessiajatteluun. Me sosterilaiset olemme sitoutuneet tekemään asioita paremmin ja se näkyy esimerkiksi henkilöstön antamien kehitysideoiden määrässä. 160 sosterilaisten tekemää kehitysideaa on jo palkittu ja toteutettu, Peitsaro kertoo.

Uuden terveysaseman valmistuminen keskussairaalan yhteyteen integroi palvelut myös fyysisesti.

– 20,5 miljoonan euron investointi luo sosiaali- ja terveydenhuollon keskittymän, jossa on riittävät, terveelliset, turvalliset ja toimivat tilat pitkälle tulevaisuuteen, Peitsaro kertoo.

Lääkäriliiton laatupalkinto myönnetään lääkäriryhmälle, lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle tai yksittäiselle lääkärille toiminnan tuloksellisesta kehittämisestä. Laatupalkintofinaali järjestettiin Helsingin messukeskuksessa perjantaina 11.1.2019.

  • Jaa